Turha toivo?

Toivo on mielenkiintoinen ja vähän opetettu asia. Se on kiinteästi yhteydessä uskoon ja se on välttämätöntä, jotta voimme saada Jumalan tahdon tapahtumaan elämässämme.

Uskohan on lahja Jumalalta:

“Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja” (Ef.2:8)

Minimaalinen määrä uskoa riittää siirtämään vuoria, jos epäusko ei pääse sotkemaan sitä:

“Niin hän sanoi heille: Teidän epäuskonne tähden; sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: ‘Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta.” (Matt.17:20)

Usko vaatii toimiakseen sitä vastaavat uskon teot, joista usko tulee täydelliseksi:

“Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.” (Jaak.2.17)

Ajatellaanpas tätä hetkinen: Usko on lahja, joka on uudestisyntyneelle ihmiselle tavallaan luonnollista – on helppoa uskoa, että Jumala on ja että Hän pystyy tekemään, mitä on sanonut. Usko onkin kristillisesti ajateltuna tietämistä, eikä uskomista. Meille on annettu lahjaksi mahdollisuus uskoa Jumalaan ja sitä uskomista ei oikein voi perustella, koska me vain “tiedämme”, että asia on näin. Usko on kuitenkin itsessään melko kliininen asia, eikä se yksin riitä saamaan aikaan niitä asioita, joista se puhuu ja jotka se lupaa…

Raamatussa on ties kuinka paljon mahtavia lupauksia Jumalalta: Minun ei tarvitse pelätä, Hän suojelee minua, auttaa minua, johdattaa, varjelee, parantaa, antaa viisautta…

Kuitenkin jotain usein puuttuu, koska nämä lupaukset eivät näytä toteutuvan kovinkaan tehokkaasti. Ajatellaanpas vaikka perinteistä flunssaa näin talvikaudella:

♦ Uskon, että Jumala on luvannut minulle, että “Hänen haavainsa kautta minä olen parannettu” (1.Piet.2:24) ja “Hän parantaa kaikki minun sairauteni” (Ps.103:3)

♦ Tiedän, että Sana kehoittaa minua toimimaan tämän uskoni mukaisesti, eli esim. puhumaan uskoni mukaan terveyttä itselleni ja vaikkapa nousemaan sängystä, vaikka tuntuisikin, että flunssa pitää minut siellä

Nyt minulla on tässä usko ja teot, mutta silti tämä ei vain tunnu toimivan.

Toinen esimerkki työelämästä:

♦ Uskon Sanaa, että “Hän siunaa kaikki minun kätteni työt” (5.Moos.28:12) ja “antaa minulle viisautta” (Jaak.1:5)

♦ Haastavissa tilanteissa töissä koitan ajatella, että “minä selviän ja osaan, koska Isä on sen minulle luvannut” ja käyn rohkeasti töihin käsiksi

Jälleen minulla on usko ja sitä seuraavat teot, mutta hommat menee pieleen ja tuntuu, ettei apua oikein tullutkaan…

Miksi? Miksi usko ja sen mukainen teko ei tuota haluttua lopputulosta?

Tämä on nyt erittäin tärkeä kysymys ja kriittinen hetki.

Jos uskomme oikein ja toimimme tämän uskomme mukaisesti, mutta homma ei pelitä, siitä seuraa, että alamme antautua tähän toimimattomuuteen ja ajattelemme,  että se on normaalia tai Jumala ei halua sitä ja tätä tai että kristityn elämässä vaan joudumme olemaan alamaiset maailman realiteeteille. Näin päädymme maailmalliseen tapaan järkeillä uskomme pois pelistä ja yllätämme itsemme jonakin päivänä sanomasta nämä kaksi sanaa:

“Turhaa toivoa!”

Kun puhutaan toivosta, olemme päässeet uskon ytimeen.

♦ Katsotaanpa, mitä Sana sanoo toivosta:

Toivon pitäisi olla ominaista nimenomaan kristitylle. Ennen uskoviksi tuloamme olimme Sanan mukaan ilman toivoa. Kyse ei ole pelkästään pelastuksen toivosta, vaan yksinkertaisesti siitä, että maailmallisen ihmisen toivo on kiinni maailman realiteeteista ja kristityn toivon PITÄISI olla kiinni Jumalan realiteeteista:

“… että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa (Ef.2:12)

Jos kristitty on toivoton, hän on epänormaalissa tilassa – hän ei silloin anna lahjana saamansa uskon vaikuttaa hänessä toivoa, niinkuin uudelle ihmiselle olisi  luonnollista. Usko ja toivo haluavat linkittyä yhteen, laulamaan samaa säveltä:

“Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika, tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan, hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta
vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten, jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.” (1.Piet.1:17-21)

Jumala haluaa, että usko synnyttää meissä toivon, joka on vastakohta maailman realiteetteihin perustuvalle valhetoivolle. Hän haluaa, että voimme olla maailmassa todistus Hänestä sen “epänormaalin” toivon kautta, joka meillä uskon aikaansaamana on:

“Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö”, vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on (1.Piet.3:14-15)

Usko itsessään on kytkeytynyt toivoon. Usko on tietämistä, se on lahja, mutta jotta se toimisi elämässämme, sen täytyy olla samassa linjassa toivomme kanssa:

“Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy” (Hebr.11:1)

Tämä on tärkeää: Uskosi voi olla oikea, mutta toivosi voi samaan aikaan olla väärä ja yhtälö ei toimi. Sinun täytyy antaa uskosi vaikuttaa sinussa toivo, joka on yhtenevä uskosi kanssa.

♦ Esimerkki:

Krooninesti sairas kristitty uskoo, että Jumala voi ja haluaa parantaa hänet, koska Sanassa luvataan, että Hän on meidän parantajamme ja Jeesuksen haavojen kautta meille kuuluu parantuminen. Kuitenkin samaan aikaan ajatellessaan tulevaisuuttaan hän näkee itsensä sielläkin sairaana. Hän ajattelee mahdollisesti lääkärin tulevaisuudessa sanomia negatiivisia asioita, uusia lääkityksiä ja sitä, miten sairaus mahdollisesti etenee tulevaisuudessa. Samaan aikaan hän uskoo ja odottaa, että Jumala voi hänet parantaa.

Tässä tilanteessa usko on oikea, mutta se ei ole linjassa toivon kanssa. Toivo on väärä, eikä se perustu uskoon eikä Jumalan Sanaan. Näin homma ei toimi. Usko on “luja luottamus siihen, mitä toivotaan” ja nyt jos toivo on väärä, usko ei voi tuottaa sitä hedelmää tähän fyysiseen maailmaan, minkä se muuten voisi tehdä.

Toivo ei perustu tämän maailman totuuksiin, vaan Jumalan Sanaan. Se perustuu vain siihen, mitä Isä on sanonut. Kun uskomme sen lahjauskollamme, meidän tulee antaa tämän sanan sulautua uskossa itseemme niin syvälle, että usko synnyttää meissä toivon, joka on senhetkisen tilanteen yläpuolella:

“Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.” (Hebr.4:2)

“Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: “Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva”, eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut-sillä hän oli jo noin satavuotias-ja että Saaran kohtu oli kuolettunut” (Room.4:18-19)

“Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat...” (2.Kor.4:8)

Toivo on visio, joka perustuu Jumalan Sanaan. Toivo on uskon luomaa mielikuvitustamme. Maailmassa mielikuvitus on todellisuuden vastakohta, mutta kristitylle Jumala haluaa, että mielikuvituksemme ja visiomme eli toivomme on itse asiassa meille enemmän totta, kuin fyysinen todellisuus.

“Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.” (Room.8:24-25)

Isän tahto on, että Sana sulautuu meihin uskossa niin, että se synnyttää meissä toivon:

“Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta” (Room.15:13)

Toivo on komponentti, joka pitää mielemme kiinni Jumalan Sanassa ja lupauksissa riippumatta tilanteista. Toivo on osa mielen uudistusta, jonka kautta meidän käsketään muuttua (Room.12:2).  Sana kuvaa toivon ankkurina, joka ankkuroi mielemme (sielu) Sanaan ja takaa meille myrskyistä riippumatta toivon säilymisen:

“Sentähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla, että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta.Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti” (Hebr.6:17-19)

Jos ihmettelet, miksi uskosi ei toimi käytännössä siten, kuin olet ymmärtänyt Isän tahdon olevan, päästä uskosi valloilleen mielikuvituksessasi ja anna sen luoda toivo. Luo itsellesi visio siitä, miten vapaudut ongelmistasi siten, että se perustuu Jumalan Sanaan ja lupauksiin ja opettele näkemään tulevaisuutesi sen mukaisena.Maailmassa on lukematon määrä kristittyjä, jotka koko elämänsä uskovat ja uskovat, mutteivat näe uskonsa tuottavan Sanan mukaista hedelmää. Usko ei riitä. Edes uskon mukaiset teot eivät riitä. Toivo on uskon katalyytty ja toivo tarvitaan, jotta uskosi voi räjäyttää esille kaiken sen, mitä Jeesuksessa sinulle on jo lahjoitettu. Jos haluamme nähdä evankeliumin voiman käytännössä, emmekä vain tyydy puhumaan siitä teoreettisesti keskenämme, tarvitsemme toivon, koska toivo on se asia, joka ei saata häpeään uskoamme:

“Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa; mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.” (Room.5:3-5)

Print Friendly, PDF & Email

Comments are closed.