Olenko minä syntinen?

Kristityille on valitettavan tyypillistä ajatella, että olemme edelleen, uskoontulomme jälkeenkin, syntisiä. Korostamme usein syntisyyttämme ikäänkuin se olisi merkki nöyryydestä Jumalan edessä. Kuitenkin, kristityn väite itsestään syntisenä ja joka päivä anteeksiantoa tarvitsevana osoittaa vain, ettei  hän ole ymmärtänyt, mistä kristinuskossa on kysymys ja mihin meidän pelastuksemme ylipäätään perustuu.

Jotta tämä asia saadaan avattua, mietitäänpäs aluksi, mitä tapahtuu, kun ihminen tulee kristityksi – mikä on se pääjuttu kristinuskossa?

“Jeesus vastasi: “Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.” (Joh.3:5-7)

Jeesus puhuu tässä Nikodemukselle uudestisyntymästä, tulemisesta kristityksi. Hän sanoo, että aivan kuten jokainen ihminen on syntynyt vedestä (kohdusta), hänen on synnyttävä uudelleen kristityksi Jumalan Hengestä. Jeesus erottaa tässä selvästi lihan ja Hengen. Hän antaa selvästi ymmärtää, että ilman tätä uutta Hengestäsyntymistä ei ole mahdollista päästä Jumalan yhteyteen.

Jeesusta verrataan Adamiin ihmisen kantaisänä:

“Niin on myös kirjoitettu: “Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.” (1.Kor.15:45)

Samoin, kuin Aadam on meidän lihallinen alkumme, on Jeesus uuden ihmisemme geneettinen alku. Hän teki meidät eläviksi Hengellään, kun tulimme uskoviksi, Hän antoi oman Henkensä meihin asumaan:

“Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.” (Room.8:6)

Uudestisyntymä herättää meidän Jumalan näkökulmasta uudelleen henkiin, tulemme hengellisesti eläviksi Hänen silmissään:

“… mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa-armosta te olette pelastetut- ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa.” (Ef.2:4-6)

Me siis saamme uudestisyntymässä Kristuksen Hengen asumaan sisällemme, se herättää meidän eloon uutena ihmisenä. Tämä uusi ihminen on erilainen, kuin se vanha, ennen uudestisyntymäämme:

“Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.”  (2.Kor.5:17)

Tämä uuden ihmisen syntymä on välttämätöntä, koska Sana sanoo, että vanha ihmisemme, Aadamista alkunsa saanut, ei voi koskaan alistua Jumalan tahtoon:

“Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.” (Room.8)

Synti on se ongelma, joka erotti meidät Jumalasta alunperin. Synti on se juttu, mikä Jumalan piti taklata meidän puolestamme, jotta voisimme pelastua. Jeesus tuli hoitamaan syntiongelmamme meidän puolestamme

“Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.” (Room.8)

Tämähän nyt on selvää jokaiselle kristitylle. Mutta mutta, joku tässä klikkaa usein…

Kuinka voi olla mahdollista, että Jeesus tuli hoitamaan syntiongelmamme, mutta silti edelleen olemme muka syntisiä? Eikö Jeesuksen teko ollutkaan riittävä? Sovittiko Hän vain menneet synnit? Jos niin, olemme kaikki liemessä… kukas sitten sovittaa tulevat syntimme? Jeesus tuskin kiipeää ristille toistamiseen… vai saammeko syntimme anteeksi vain sitä mukaa, kun tunnustamme niitä? Jos niin, meillä on ongelma, koska emme edes tiedä kaikkia syntejämme 😉 Vai käykö niin, että Jeesuksen sovitustyö ikäänkuin aktivoituu jatkuvasti uudelleen ja uudelleen siten, että saamme aina uusia syntejämme anteeksi? Höpön löpön.

Mitä Sanassa sanotaankaan Jeesuksen sovitustyöstä?

“Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa; mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle, ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan: “Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan”, sanoo Herra: “Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä”; ja: “heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista”. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.” (Hebr 10:11-18)

Meidän ei enää koskaan tarvitse saada toista syntien sovitusta, ei koskaan. Kaikki on sovitettu kerralla. Kaikki. Meidän ei enää yhtenäkään päivänä elämässämme tarvitse anoa syntien anteeksiantamusta. Tämä tuntuu ehkä harhaopilta jonkun mielestä, mutta ennenkuin tuomitset harhaksi ja ylpeydeksi, lue eteenpäin… sanoohan Paavalikin, että meillä kerran puhdistettuina ei pitäisi olla enää mitään tuntoa synneistä 😉 (Hebr.10)

Mihin tämä Jeesuksen työn tehokkuus synnin poistamisessa ja kartakaikkisessa sovituksessa perustuu? Hänhän täytti lain meidän puolestamme:

“Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan… Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2.Kor.5:17-19,21)

Kun nyt Jeesus täytti lain meidän edestämme kertakaikkisesti, hän sanoi: “Se on täytetty”. Myös Hän sanoi, ettei ole tullut kumoamaan lakia, vaan täyttämään sen (Matt.5)

Tästä seuraa huippujuttu, joka usein pääsee kristityiltä unohtumaan:

“Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. “ ( Room. 10:4)

Siis, Kristus on lain loppu. Hän lopetti lain kohdaltamme, kun otimme Hänen vanhurskautensa lahjana vastaan. Mitä se tarkoittaa? Siitä seuraa vielä hienompi asia:

“mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole” (Room.5:13)

Siinä on vastaus kysymykseen, mten meidän syntimme käsitellään uskoontulomme jälkeen. Ei mitenkään! Niitä ei katsos ole enää, koska meille ei lueta enää syntejä! Laki on se, joka näyttää synnin, se on lain tehtävä, mutta Kristus on meille lain loppu ja vanhurskaus. Se tarkoittaa, että synti on kadonnut kokonaan – ei siten, ettäkö kukaan kristitty ei enää tekisi syntiä lihassaan lain mittapuulla mitattuna – vaan siten, että syntiä ei lueta meille enää, koska Kristus on lopettanut lain osaltamme! Siis syntiä ei lueta meille enää! Meidän ei tarvitse enää koskaan saada syntejämme anteeksi, koska niitä ei lueta meille, meille ei kerry enää syntejä anteeksiannettavien pinoon.

Sinun ei tarvitse joka ilta pyytää anteeksi päivän syntejäsi, koska niitä ei ole kertynyt yhtään ainutta kappaletta.

“Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
“Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!” (Room.4)

Isä Jumala itse sanoo meille, että Hän ei lue meille enää syntiä, koska olemme tulleet täydellisesti ja ikuisesti vanhurskaiksi ja pyhiksi Hänen edessään uusina luomuksina Kristuksessa:

“Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään…”

Jumalan silmissä me olemme osalliset Kristuksen vanhurskaudesta:

“Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa” (Room.3:21-)

Jos vielä tämän jälkeen väität, että olet syntinen Hänen edessään, et ole alistunut Jumalan tahtoon, vaan mittaat omaa vanhurskauttasi ja kelvollisuuttasi oman lihasi ja omien tekojesi kautta ja se on väärin:

“Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät  tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.” (Room.10:2-)

Koko pelastuksemme ja Jumalasuhteemme perusta on Jumalan vanhurskaus, joka on annettu meille lahjaksi. Vaikka itse näemmekin itsemme vajaina ja jopa syntisinä, on tärkeää muistaa, että Jumalan silmissä olemme yhtä pyhiä ja vanhurskaita, kuin Hän itse on. Meissä on Jumalan vanhurskaus ja jos väitämme olevamme syntisiä, väitämme, että Jumala on syntinen.

Kuitenkin, on totta, että meillä on edelleen elämässämme usein taistelu synnin kanssa. Jokaisella meistä on omat “helmasyntinsä” ja taistelunsa, joissa usein joudumme tappiolle kerta toisensa jälkeen ja voimme olla jopa synnin orjuuttamat, vaikka olemmekin uusina luomuksina Isän silmissä pyhiä ja kelvollisia.

Avataanpa tätäkin asiaa hieman Raamatun valossa, kas kun Isä sanoo meille, että a) me emme ole syntisiä, b) emme tee syntiä ja c) emme edes voi tehdä syntiä, se on mahdotonta. Samaan aikaan kuitenkin meillä voi olla ongelmia synnin kanssa elämässämme – miten tämä on mahdollista?

Vastaus tähän dilemmaan on yksinkertainen ja löytyy Raamatusta selvästi. Yksi hankalimpia kohtia Sanassa tähän teemaan liittyen löytyy ensimmäinsestä Johanneksenkirjeestä, luvusta 3. Aluksi kuitenkin, selvitetäänpäs Johanneksen terminologiaa katsomalla Johanneksen evankeliumin tuttu aloitus:

“Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.  Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. “(Joh.1)

Tästä selviää:

  • pimeys on maailma, joka ei tunne vielä Jeesusta sovittajanaan
  • valkeus on Jeesus
  • jokainen, joka otti valkeuden vastaan, sai voiman Häneltä tulla Jumalan lapseksi ja syntyi uudesti Jumalasta ja tuli uudeksi luomukseksi

Noh, nyt sitten mennään katsomaan tätä haastavaa Johanneksen ekaa kirjettä, aluksi aivan alusta, jotta vältytään väärinymmärryksiltä:

“Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä” (1.Joh.1)

 Tässä sanotaan selvästi:

  • Jumala on valkeus, Hänessä ei ole mitään pimeyttä
  • Jos väitämme tuntevamme Hänet ja olevamme yhteydessä Hänen kanssaan, mutta olemme pimeydessä, valehtelemme
  • Jos olemme valkeudessa, niinkuin Hän on valkeudessa, homma toimii

Kun peilaat tuon aikaisempaan evankeliumin aloitukseen, huomaat ensinnäkin, mistä Johannes tässä kirjeensä alussa puhuu. Käytännössä tässä sanotaan:

Jos väität siis tuntevasi Jumalan ja olevasi yhteydessä Hänen kanssaan, mutta et ole uudestisyntynyt, vaan elät pimeydessä, valehtelet, etkä tee totuutta. Jos sen sijaan otat valkeuden vastaan (Jeesus) ja synnyt uudesti Hengestä, uudeksi luomukseksi, saat kaiken syntisi anteeksi.

Tämä piti käydä läpi sen vuoksi, että muuten olisit ehkä kohta ajatellut, että “sanoohan Johanneskin, että saamme syntimme anteeksi, jos vain vaellamme valkeudessa, mutta jos emme vaella valkeudessa, emme saa syntejämme anteeksi” Tätä kohtaa käytetään usein peruteluna sille, että meidän pitäisi jatkuvasti olla synteinemme valkeudessa niitä tunnustamassa ja vain siten saamme ne sitten anteeksi.

Ymmärrä nyt tämä: Johanneksen ekan kirjeen alku on toisinto Johanneksen evankeliumista ja siitä puhutaan uskovaksi tulemisesta, uudestisyntymisestä, jota ilman emme voi olla kelvollisia Jumalalle.

Nyt sitten tämä supervaikea kohta:

“Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä. Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut. Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.”  (1.Joh.3)

Vaikka nyt kuinka joku kristitty väittää olevansa syntinen ja tekevänsä syntiä, hän on valitettavasti väärässä, koska tässä sanotaan aivan selvästi:

  • kun olet ottanut vastaan Jeesuksen ja syntynyt Hengestä, syntisi on otettu pois
  • uutena luomuksena sinä et tee syntiä
  • joka tekee syntiä, ei ole uudestisyntynyt, ei ole Jumalaa nähnyt eikä tuntenut, vaan on perkeleestä ja on edelleen synneissään
  • kukaan kristitty ei voi tehdä syntiä, se on mahdotonta, koska hän on syntynyt Jumalasta ja hänessä pysyy Jumaluus, eikä Jumala tee syntiä

Mistä on kyse? Miten voi olla mahdollista, että kristitty ei voi tehdä syntiä, että se on mahdotonta? Miten Jumalalla voi olla otsaa väittää, ettemme tee syntiä? Onhan meillä jatkuvasti ongelmia synnin kanssa? Hmmm…

Annetaan Sanan vastata tähänkin, Paavalia vaihteeksi:

“Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.

Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. “ (Room.7:17-23)

Tässä Paavali selittää selvästi, että sisäisen, uuden ihmiseni puolesta me emme tee syntiä enää, aivan, kuten Johanneskin sanoo. Synnin tekijä en ole minä, vaan minussa tarran lailla riippuva liha, joka ei ole vielä uudistunut, vaikka muuten olenkin uusi luomus. Siis vielä kerran: synnin tekijä en ole minä. Minua ei ole kuin yksi kappale,  en ole mitenkään jakaantunut. Jumala näkee minut yhtenä ihmisenä ja minä olen todellakin vain yksi ihminen, jolla on Henki, sielu ja ruumis. Kun teen syntiä, sen tekijä ei ole “minä”, koska se on syntynyt uudesti Jumalasta ja on vanhurskas, kuten Jumalakin, ja vailla syntiä. Olen valkeudessa ja yhteydessä Jumalaan, en voi tehdä syntiä, enkä haluakaan. Minä en ole sama, kuin lihani. Lihani on tässä maailmassa pakollinen osa minua, kunnes saan ylösnousemusruumiin, kuten Jeesuskin on esikoisena jo saanut. Sitä odotellessa olen ikäänkuin vankina tässä ruumiissani, joka pyrkii vaikuttamaan minuun edelleen sen jo kuolleen vanhan minäni toimintamalleilla.

Jos ajattelet, että Paavali puhuu tässä kohtaa ajasta ennen hänen uudestisyntymäänsä, ota huomioon, että hän sanoo, että synnin tekijä ei “enää” ole hän. Ennen uskoontuloaan ihminen tekee itse syntinsä, koska on vain yksi ihminen kerrallaan olemassa. Ei-uudestisyntynyt ihminen tuottaa jatkuvasti kuoleman hedelmää ja kerää itsensä päälle tuomiota ja syntiä, mutta uskoontulon ja uuden ihmisen syntymän jälkeen synnin tekijä ei ole enää ihminen itse, koska vanha ihminen on kuollut. Toisaalta, kuinka voisi olla mahdollista, että ei-uskova ihminen “sisällisen ihmisensä puolesta ilolla yhtyy Jumalan lakiin”, jos hän ei ole uudestisyntynyt – sanoohan Sana, että liha on vihollisuudessa Jumalaa vastaan, eikä voi alistua Hänen tahtoonsa…

Usein myös saatetaan sekoittaa termit “liha” ja “ruumis”. Huomaa, että ruumiimme ei ole paha ja syntinen, se on Jumalan temppeli. Ruumis on neutraali, mutta liha ei ole. Liha on aina ja ikuisesti Jumalan vihollinen, kun puhutaan “lihan mielestä”. Lihan mieli vaikuttaa meissä uudistumattoman mielemme kautta uskoontulon jälkeenkin ja ruumis on sen aisaparina. Jos uskova ihminen sallii lihan mielen dominoida, ruumis vastaa siihen innoissaan kyllä ja kehittää riippuvuuksia ja orjuutusta. Toisaalta, uudestisyntyneenä meillä on yhtälainen mahdollisuus pitää ruumiinne alamaisena Jumalan Hengelle ja harjaannuttaa se jumalisuuteen ja oikeisiin asioihin.

Jatketaan… se vanha minä on oikeasti kuollut, se ei ole enää elossa. Se ei elä, eikä sen vanhan ihmisen kuolema ole kiinni minun teoistani, pyhityselämästäni tai lain noudattamisestani, ei. Se vanha ihminen on naulittu ristiin ja se on oikeasti kuollut, mutta sen vanhan ihmisen vaikutus on minussa tarran lailla kiinni, ruumiini ja myös uudistumattoman, lihallisen mieleni kautta.

“Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan, tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.” (Room.6)

Synnille kuolleena oleminen on kristitylle Isän silmissä fakta, vaikka ihmisestä itsestään tuntuisikin, että hän on syntinen ja syntiongelmissa. Vaikka olisimme kypsymättömyyttämme tai tyhmyyttämmekin jopa kietoutuneet synteihimme siten, että toteuttaisimme väärää, vanhaa tapaa ja eläisimme synnissä, siitä huolimattakin olemme samaan aikaan “kuolleet synnille ja elämme Jumalalle”. Se, että pidän itseni synnille kuolleena, ei ole kiinni omasta pyhityselämästäni siten, että saavutettuani riittävän hyvän ja puhtaan elämän olisin sitten “synnille kuollut”. Ei, vaan ole sitä koko ajan, koska minulle ei lueta enää syntiä, sitä ei ole minulle, koska Kristus oli lain loppu ja koska minä olen syntynyt uudeksi ihmiseksi, joka ei voi tehdä syntiä.

Tästä Johanneskin puhuu sanoessaan, että emme tee syntiä, emmekä voi tehdä syntiä. Kyse on siitä uudesta ihmisestä, joka on syntynyt ensin vedestä ihmiseksi ja sitten uudestaan Hengestä, osalliseksi Jumalan vanhurkaudesta.

Emme tee syntiä, emme ole syntisiä, mutta silti meillä voi olla syntiongelma. Se johtuu siitä, että voimme elää uutena ihmisenä väärin. Vanhan ihmisemme kuolemalla oli tarkoitus:

Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi… (Room.6)

Jumalan tarkoitus on, että kukistamme synnin ruumiimme, joka meissä välttämättömänä osana riippuu vielä kiinni tämän maalisen elämämme ajan. On tarkoitus, että voimme elää nyt uuden ihmisen elämää siten, ettemme enää toimisi vanhan, jo kuolleen minämme tyylillä:

“Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille, Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle. Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.” (Room.6:12-)

Jumala siis kehoittaa meitä opettelemaan elämään tämän uuden ihmisen mukaan, uudistamaan vanhaa mieltämme uuden ihmisen mielenlaadulla ja jättämään pikkuhiljaa mahdollisimman paljon niitä vanhoja toimita- ja ajattelutapoja pois. Ei ole olemassa rinnakkaista toista minää, on vain yksi minä ja se on se uusi, vanhurskas ja pyhä, joka ei voi tehdä syntiä. Sille minälle ei syntiä edes lueta, mutta voimme haitata sen uuden minän kehitystä ja elämää merkittävästi, jos olemme kuuliaiset tämän meissä tarran lailla riippuvan lihamme kautta tulevalle mallille. Raamatussa mainittu “taistelu syntiä vastaan” tarkoittaa juuri tätä meissä kiinni riippuvan lihan mielitekojen kukistamista: “että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi.

Lisäksi, jos pakotamme uuden minämme toimimaan vastoin sen halua ja tekemään syntiä (jota sille ei lueta kuitenkaan ja josta se ei tarvitse enää koskaan anteeksiantamusta, koska Kristus lain loppu ja syntiä ei lueta ilman lakia), emme ole hyödyllisiä Isällemme. Hän rakastaa meitä väärästä elämänmallistamme huolimatta, mutta on sääli, jos väärän toimintamme vuoksi kaikki Hänen hienot suunnitelmansa ja tekonsa jäävät tapahtumatta:

“Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis” (2.Tim.2.21)

Tämän kaiken summa on:

Jumalan Hengestä syntyneenä kristittynä en ole syntinen, enkä enää koskaan tarvitse anteeksiantamusta, koska olen saanut kaiken anteeksi. Kristus on minulle lain loppu, eikä syntiä lueta minulle enää sen vuoksi. Olen autuas, koska Herra ei lue minulle syntiä. Olen uusi luomus, uusi ihminen, joka haluaa tehdä Isän tahton mukaan ja joka ei tee, eikä voi tehdä syntiä. Minussa riippuu kiinni lihani, ruumiini ja vanha mieleni, joka minun pitää uudistaa uuden luomuksen mukaiseksi, enkä saa olla kuuliainen enää jo kuolleelle vanhalle minälleni.

P.S. Muista, että Paavalia syytettiin siitä, että hän olisi opettanut, että koska synnillä ei ole enää meille merkitystä, saamme tehdä sitä vapaasti. Näinhän ei asianlaita ole tietenkään, koska silloin pakotamme uuden minämme tekemään asioita, joita se ei halua ja jotka eivät edistä Isän asioita. (Room.6)

sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin

Print Friendly, PDF & Email
This entry was posted in Juttuja. Bookmark the permalink.

Comments are closed.