Hengellinen sodankäynti

Mitä se ei ole ja mitä se on?

Hengellinen sodankäynti on yksi keskeinen alue, jolla tehdään ylilyöntejä. Se on alue, jolla pitää toimia oikein, Sanaan perustuen, sillä kaikessa jännittävyydessään siitä tulee meille helposti ylihengellinen harrastus, joka vie kaiken energiamme ja aikamme ja keskittää huomiomme vääriin asioihin, eli vastustajiin, sen sijaan, että olisimme aktiivisia oikealla tavalla. Lisäksi väärin ymmärrettynä se luo pelkoa ja harhaisuutta, jotka eivät kuulu kristityille.

Jumala on Henki ja Hän liikkuu hengellisessä ulottuvuudessa. Itse asiassa Hän on jo liikkunut, Jeesuksessa, jossa meille on jo lahjoitettu kaikki, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Tiedämme, että Isä haluaa aina hyvää meille ja että Hän ei halua viivyttää apuaan meiltä, vaan vastaa aina pian.

”Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä. Hän sanoi: “Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä. Ja siinä kaupungissa oli leskivaimo, joka vähän väliä tuli hänen luoksensa ja sanoi: ‘Auta minut oikeuteeni riitapuoltani vastaan’. Mutta pitkään aikaan hän ei tahtonut. Vaan sitten hän sanoi mielessään: ‘Vaikka en pelkää Jumalaa enkä häpeä ihmisiä, niin kuitenkin, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa, ettei hän lopulta tulisi ja kävisi minun silmilleni’.” Niin Herra sanoi: “Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo! Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian.” (Luuk.18:1-8)

Älä erehdy ajattelemaan tästä, että vastaus rukoiksiimme ikäänkuin ansaitaan taistelemalla rukouksessa sinnikkäästi ja lopulta Jumala arvioisi, että nyt on rukoiltu tarpeeksi ja antaa sitten asian tapahtua. EI, kyse rukouksen sinnikkyydessä on siitä, että meidän tulee uskossa rukoilla ja anoa tietäen, että saamme kaiken sen, mikä meille Isän lupauksien mukaan kuuluu ja koska tiedämme sen varmasti, olemme sinnikkäät, kunnes se tapahtuu. Jumala itse on, kuten tuosta käy ilmi, halukas nopeaan vastaukseen, eikä Hän halua viivytellä, mutta koska emme ole yksin tässä hengellisessä ulottuvuudessa ja vihollinen ei todellakaan halua, että saamme yhtään mitään Jumalalta, on olemassa aina enemmän tai vähemmän vastustusta, joka yrittää estää meitä saamasta Jumalan lupauksia ja vastauksia.

Jumalan lähetti Danielillekin vastauksen hänen rukouksiinsa samana päivänä, kun Daniel alkoi rukoilla ja paastota, mutta se viipyi Jumalasta ja Danielista riippumattomasta syystä matkalla 3 viikkoa:

”Ja hän sanoi minulle: “Älä pelkää, Daniel, sillä ensimmäisestä päivästä asti, jona sinä taivutit sydämesi ymmärrykseen ja nöyryyteen Jumalasi edessä, ovat sinun sanasi tulleet kuulluiksi; ja sinun sanojesi tähden minä olen tullut. Persian valtakunnan enkeliruhtinas seisoi vastustamassa minua kaksikymmentäyksi päivää, mutta katso, Miikael, yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista, tuli minun avukseni, sillä minä olin jäänyt yksin sinne, Persian kuningasten tykö.” (Dan.10:12-13)

Kun meistä tuntuu, että vastaus viipyy ja Jumala pidättää apuaan, itse asiassa vika ei ole Hänessä ja Hänen viivyttelyssään, vaan joko vihollisen vastustuksessa tai meidän vastaanottamiskyvyssämme, tai pahimmassa tapauksessa molemmissa.

Tästä päästään hengelliseen sodankäyntiin. Jokainen kristitty on tahtomattaankin tässä sotatilassa jatkuvasti. Sen kieltäminen ei poista ongelmaa, vaan ainoastaan varmistaa, että häviämme taisteluissa. Kuitenkin, on erittäin tärkeää ymmärtää, millainen vihollisemme on ja mihin hänen taktiikkansa perustuu, jotta voimme itse toimia tässä taistelussa oikein.

Vihollisen taktiikka taisteluissa perustuu ainoastaan yhteen asiaan: Valheeseen. Perkeleellä, niin kerubi kuin onkin, ei ole meihin mitään valtaa, eikä voimaa, ellemme sitä hänelle anna. Perkele sai valtansa tähän maailmaan ihmiseltä lankeemuksessa, Jumala ei sitä valtaa hänelle antanut. Valta hallita ja vallita luomakuntaa annettiin ihmiselle, joka luovutti sen viholliselle. Kun Jeesus tuli toiseksi Aadamiksi ja ennallisti kaiken ja voitti perkeleen, meillä on jälleen mahdollisuus alkaa laittaa asioita oikeaan järjestykseen ja siihen kuuluu, että ymmärrämme, ettei vihollinen voi meille mitään, kun olemme Jeesuksen nimessä ja voimassa.

Jos perkele voisi omilla voimillaan ja vallalla tehdä jotain, hän kyllä tekisi, usko pois. Hän olisi tappanut koko ihmiskunnan, jos vain voisi. Mutta hän ei voi, koska hänen voimansa perustuu vain valheeseen, siihen, että hän saa ihmiset toimimaan oman tahtonsa mukaan.

On tärkeää, että ymmärrämme tämän: Vihollilsella ei ole oikeaa valtaa ja voimaa meidän ylitsemme. Hänellä on vain se valta, minkä me annamme hänelle! Tämä tilanne on saavutettu vain Jeesuksen työn avulla, ei meidän oman taistelumme tai taitomme. Jeesus sitoi kerran vihollisen, voitti kuoleman ja teki vihollisen julkisen naurun alaiseksi:

“Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun” (Kol.2:15)

Vihollisen valhe on paljastettu ja hänet on tavallaan riisuttu aseista, jos vain emme anna hänelle niitä takaisin jälleen. Jeesus ansaitsi meille sen aseman, mikä meillä nyt on vihollisen edessä, riisumalla aseet häneltä:

“Eihän kukaan voi tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaraansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää; vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa.” (Mark.3:27)

Tätä sitomista ei meidän tarvitse enää tehdä. Se on kerta kaikkisesti tehty. Usein opetetaan, että meidän tulisi kristittyinä sitoa henkivaltoja ensin, jotta voimme sen jälkeen puuttua niiden aiheuttamiin ongelmiin. Sanotaan, että “sitokaa Pohjan perällä oleva syöpien enkeliruhtinas se ja se ensin, vasta sitten voitte voittaa syövän” jne. Tämä on roskaa.  Raamatussa ei ole yhtä ainotta kehoitusta Jeesukselta tai apostoleilta tämmöisiin sitomisleikkeihin. Ei ole mitään sellaista, mikä antaisi ymmärtää, että meidän tulee ensin taistella henkivaltoja vastaan ja sitten käydä kiinni itse asiaan. (Älä sekoita tätä riivaajien ulosajamiseen: Se on normaalia toimintaa kristityille ja perustuu siihen, että ihmisessä oleva riivaaja tunnistetaan hänessä olevaksi ja sitten Jeesuksen nimessä hänen käsketään vaihtaa maisemaa. Se ei ole henkivaltojen sitomista, vaan sitä hedelmää, jota voimme Jeesuksen voiton ja sitomisen perillisinä tehdä.)

Tällainen vääränlainen ja yli-innokas sitomistoiminta ja taistelu yleisesti henkivaltoja vastaan on älytöntä, koska silloin yritämme taistella sellaista vihollista vastaan, jota emme tunne, emmekä edes voi tuntea. Tällöin hengellinen toimintamme suuntautuu ilmaan, se on juuri sellaista huitomista, mistä Paavali sanoo:

“Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen” (1.Kor.9:26)

Missä tahansa taistelussa avain voittoon on omien resurssiemme ja asemamme tunteminen ja toisaalta vihollisen tunteminen. On hyödytöntä viuhtoa henkivaltoja vastaan, jos emme tunne niitä. Meille on Sanassa sanottu selvästi, että meillä on tosin taistelu henkivaltoja vastaan jatkuvasti:

“Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.” (Ef.6:10-17)

Paavali puhuu tässä nimenomaan hengelliselstä sodankäynnistä. Hän sanoo, että tarkoitus ei ole hyökätä ja tuhota, vaan pysyä pystyssä pahana päivänä! Se tarkoittaa, että henkivaltojen vastusta vastaan taisteleminen Jumalan tahdon mukaisesti ei ole hyökkäilyä sinne tänne ja sitomista, vaan se on erilaisissa vaikeuksissa pystyssä pysymistä, seisomista sillä perustalla, minkä varmaksi tiedämme. Se on sitä, ettemme anna periksi siitä, mikä meille kuuluu ja mitä tiedämme Isän meille sanoneen ja luvanneen. Hän on voittanut vihollisen jo. Hän on sitonut vihollisen ja asettanut julkisen häpeä alaiseksi. Hän on tehnyt sen kaiken jo ja meidän taistelumme näitä henkivaltoja vastaan on kaikessa yksinkertaisuudessaa kiinnipitämistä siitä, minkä tiedämme totuudeksi. Totuuden tunteminen on se, joka vapauttaa, ei sitominen:

”Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: “Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi”. (Joh.8:31-32)

Totuuden tunteminen on äärimmäisen tärkeää myös hengellisessä sodankäynnissä:

“Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut (1.Kor.2:12)

Yllämainitussa Paavalin sota-asun kuvauksessa ensimmäiset kolme asiaa, jotka takaavat meille pystyssäpysymisen, ovat:

Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä…

–> Tämä tarkoittaa, kuten Pietari sanoo 1.Piet.1:ssä, mielemme kupeita, eli sitä, että olemme muuttuneet mielemme uudistuksen kautta ja tiedämme, keitä olemme ja mitä meillä on.

ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska…

–> Tämä tarkoittaa sen tietämistä, että meidän kelvollisuutemme, vanhurskautemme, on puettu meidän päällemme kuin haarniska. Se suojaa meitä kaikissa tilanteissa, eikä koskaa tarvitse voivotella omaa surkeuttamme, koska tiedämme, että Isä näkee meidät aina täydellisinä Kristuksessa.

ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.

–> Tämä tarkoittaa käytännössä, että liikkuvaan maaliin on vihollisen hankalampi osua 😉 Jos vain seisot paikallaan taistelussa, se ei ole ollenkaan yhtä tehokasta, kuin liikkua aktiivisesti uskon mukaisesti oikeissa asioissa.

Huomaat tästä Paavalin opetuksesta, että hengellinen sodankäynti ei perustu siihen, että keskitymme viholliseen, vaan siihen, että tunnemme itsemme – tiedämme, ketä olemme ja mitä meillä on, Kristuksessa!

Hengellinen sodankäynti Raamatullisesti ei siis ole ilmaan hosumista ja ylihengellistämistä. Ei sellaista, että etsimme piruja joka paikasta (vaikka niitä onkin melkein joka paikassa) ja huidomme ilmaan tuntematta edes kohdettamme. Tämmöinen huitominen tuntuu tosi hengelliseltä ja voimalliselta, mutta se ei ole se malli, minkä Jumala Sanassaan tarjoaa. Hänen mielestään meidän tulee ensiksikin tietää, että Jeesus on voittanut kaiken meille ja että Hänessä me emme pelkää itse perkelettäkään, koska hän ei voi meille mitään, jos pidämme kiinni, uskossa seisoen, niistä lupauksista, jotka meille on annettu ja toimimme uskomme mukaan aktiivisesti ja oikein.

Älä tuhlaa aikaasi ilmaan huitomiseen, vaan ota paikkasi Kristuksen perillisenä terveellä tavalla, itsevarmuudessa ja miehuudessa. Älä keskity asioihin, joita et voi tuntea, vaan keskity siihen, minkä tunnet ja varmaksi tiedät, että nimittäin Isän lupaukset ovat totta ja kuuluvat meille. Vihollinen koittaa masentaa ja viivyttää, jopa pelotella meitä, mutta älkäämme antako hänelle pelkoa aseeksi, älkäämme voimistako hänen armeijaansa epäuskoisilla sanoillamme. Seisotaan vaan pystyssä ja uskotaan, että apu on lähetetty meille sillä hetkellä, kun sitä ensi kertaa pyysimme.

JOS PERKELEELLÄ OLISI OMA VALTA JA VOIMA AIHEUTTAA ASIOITA ILMAN IHMISEN VOIMAA JA VALTAA, HÄN OLISI TAPPANUT JOKA IKISEN IHMISEN MAAN PÄÄLTÄ JO AJAT SITTEN! ÄLÄ ANNA OMAA VALTAASI JA VOIMAASI HÄNELLE ENÄÄ!

Tässäpä maille mallia siitä, mikä on terve suhtautuminen henkivaltoihin Kristuksessa:

<< Taannoin erään uskonliikken perustaja, Smith Wigglesworth, yöllä nukkuessaan heräsi tunteeseen, että joku oli läsnä huoneessa. Hän kurkottautui katsomaan ja näki vuoteensa päässä pirun ja tokaisi:
“Sinäkö se vain oletkin” – ja jatkoi nukkumistaan. >>

 

 

Print Friendly, PDF & Email

Comments are closed.